Kun kävelee suomalaisessa kaupungissa, niin harvoin silmiin osuu värillistä ulko-ovea, mikä taas on todella tavanomaista ulkomailla. Tai jos ovi on värillinen, niin se on sävytetty sopimaan täydellisesti talon ulkopintoihin eli on pelattu varman päälle. Harvoin kuitenkin näkee valkoisessa talossa esimerkiksi punaista ovea. Miksi me suomalaiset elämme beigen sävyisessä kodissa valkoisen ulko-oven takana, vaikka voisimme asua maanläheisten sävyjen täyttämässä kodissa jonne johtaa kirkkaankeltainen ulko-ovi. Siis jos emme halua tuoda väriä sisälle saakka. Onkohan tähän syynä naapurit ja ajatusmaailma ”mitä ihmisetkin oikein ajattelisivat” vai eikö meillä kerta kaikkiaan riitä rohkeus.

Aika monelle meistä varmasti tulee värillisistä ovista mieleen eräskin tunnettu elokuva, jossa asutaan Lontoossa sinisen oven takana. Värillinen ovi ei välttämättä kuvasta ollenkaan asujansa luonnetta tai ole millään tavalla yhteydessä sisällä vallitsevaan sisustukseen, varsinkaan maissa, joissa lähes jokainen asuu värillisen oven takana. Mutta on kuitenkin aika hauska kuvitella pelkän oven perusteella millainen koti ja sen haltija voisivat olla. Suomessa värillisen ulko-oven omaava haluaa tuoda persoonallisuuttaan näytille myös kodin ulkopuolelle ja se on kyllä äärimmäisen rohkeaa ja virkistävää. Ja kun kyseessä on vain maali, niin oven väriä saa vaihdettua tarvittaessa vaikka vuosittain.

Iloisen väriset ulkoovet 1

Meidän talon seinissä on häivähdys violettia ja siitä lähti ajatus violettien ovien maalaamiseen piharakennuksessa. Päärakennukseen violettia tuli kellarinluukkuihin sekä palotikkaisiin. Yleisilme ei ole ollenkaan huvikumpumainen ehkä ennemminkin hieman hauska. Katseita se kääntää ja jakaa varmasti mielipiteitä, mutta kuten maaliliikkeen myyjät minulle sanoivat ”ei sinulla ihan tavallinen koti voisi ollakaan”. Tällä hetkellä ulko-ovemme on valkoinen, mutta kuka tietää vaikka jo ensi syksynä sekin olisi violetti.

Iloisen väriset ulkoovet 4

Nyt vaan rohkeutta ja persoonallisuutta peliin ja pensselit heilumaan!

Eeva

Share This