Asbestilainsäädäntö muuttui vuodenvaihteessa, mutta mitä se vaikuttaa omakotitalon omistajalle?

Uusi asbestilainsäädäntö tuli voimaan 2016 alussa. Lakiin on määritelty asbestipurkutyölupaa ja asbestipurkutyöntekijän pätevyyksiä koskevat määräykset. Laissa märitellään myös, mitä rekistereitä on ylläpidettävä asbestitöiden osalta. Asbestiä käytettiin aikanaan sen lujan kuidun vuoksi putkieristeissä, lattialaatoissa ja erilaisissa rakennuslevyissä. Kuitu todettiin kuitenkin olevan terveydelle erittäin haitallinen ja aiheuttavaan mm. syöpää, koska kuitu ei poistunut lainkaan elimistöstä. Asbestikuidun käyttö kiellettiinkin kokonaan vuonna 1994.

Asbestilainsäädäntö ei ole aiemmin juurikaan koskettanut omakotitalon omistajaa. Korkeintaan vanhemmissa taloissa on käytetty asbestia putkien tulenkestävissä eristeissä. Tiedotus on kuitenkin ollut niin tehokasta, että purkutöihin palkattiin alan ammattilaiset. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, koska myös asbestipitoisten seinä ja kattolevyjen purku ulkotiloissa on jatkossa aina asbestipurkutyöluvan edellyttämää työtä.

Mineriittti- vai varttikattoasbesti-3

Mineriittikatto oli Partekin kateaineteollisuuden, Minerit Oy:n kauppanimi kuitusementtilevylle. Katto tunnetaan nykyisikin vielä Vartti-katto nimellä, mutta asbestikuidun käyttö levyissä lopetettiin 1988 vuonna ja kuitu korvattiin sellukuidulla. Kattolevy on noin 6o mm korkeaa aaltolevyä ja sitä valmistetiin 60 cm, 90 cm ja taidettiinpa valmistaa myös 120 cm pitkänä. Väreinä oli yleisemmin musta, ruskea punainen ja harmaa.

Varttikattoja asennettiin pientaloihin erityisesti 70 ja 80 –luvuilla. Aiemmin levyn sai purkaa ehjänä kattoremontin yhteydessä ilman asbestipurkulupaa, mutta enää se ei ole sallittua. Vanhojen Varttikattojen pinnoittaminen on myös suosittua, koska vanhasta levystä liuenneen värin hävittyä pinnoittamalla katosta saadaan jälleen uuden näköinen. Uusi laki asettaa kuitenkin rajoituksia myös pinnoitukselle, koska ennen pinnoitusta levy on pestävä korkealla paineella uuden pinnoitteen tarttuvuuden parantamiseksi. Nyt asbestityöksi luokiteltava paine esim katon pesussa on vain muutamia baareja ja vastaa lähinnä normaalin puutarhaletkun heikkoa painetta.

Asbestipitoista levyä voi löytyä myös julkisivuista. Jostain syystä levyä käytettiin aikanaan otsalaudan korvikkeenakin. Levy maalattiin haluttuun sävyyn ja usein sen saumoihin asennettiin kiinnitystä helpottamaan metallilista.

asbesti

Ammattilaisten työtä

Lakimuutos aiheuttaa varmasti kustannusten nousua katto ja –julkisivuremonteissa, joissa on osana asbestipitoisten julkisivulevyjen tai kattolevyjen purkua. Hintaa nostaa myös se, että purettu levy on aina ongelmajätettä. Oman terveyden kanssa ei kuitenkaan kannata pelleillä, eli ”tee se itse” miestenkin kannattaa antaa vähintäänkin purkutyö tai paineellinen pesutyö alan koulutuksen käyneiden ja valtuutuksen saaneiden hoidettavaksi.

Juhani Kukkakorpi
Porin Rakennusmestarit ja –insinöörit ry

Share This